Tahrat edustaa aitoa ajattelua ja luovaa hulluutta sopivassa suhteessa. Se on kaapannut suomirokin kaanonin, tutkinut sen läpikotaisin ja lopulta lievästi pahoinpidellyt. Sen jälkeen poljentoa on haettu kansanmusiikista, vauhtia metallista ja särmää punkista, unohtamatta kuitenkaan popin häpeilemätöntä melodisuutta. Lopputuloksena on pieni ydinreaktori, josta tiheään pakkautunut energia purskahtelee pidäkkeettömästi. Syntyy aivoja stimuloivaa ja kehoa liikuttavaa, omituisuudestaan huolimatta kirkkaan selkeää säveltaidetta, joka etsii merkityksiä sovinnaisen logiikan tuolta puolen.